sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Taas kotona - suklaalakko alkaa

Pikavisiitti sukulaisissa meni ihan mukavasti, vaikka pieni flunssanpoikanen uhkasikin eilen. Vai johtuikohan väsymys ja päänsärky pelkästään ympäri taloa juoksevista ja hihkuvista pikkuriiviöistä?

Joka tapauksessa eiliset ja tämänpäiväiset päiväunet näyttävät tehonneen mukavasti -- flunssanpoikanen ei tainnut kasvaa täysimittaiseksi kröhäksi.

Hyvä niin, sillä huomenna alkaa taas uusi työviikko. Onneksi viikko ei ole yhtä kiireinen kuin edellinen, ainakaan ennakkotietojen mukaan. Toisaalta meillä markkinointialalla työt tuntuvat kaatuvan päälle täysin yllättäen: jostakin putkahtelee aina kiireisiä projekteja, jotka olisi ollut parasta saada valmiiksi jo edellispäivänä.

Töistä tulikin mieleeni, että kävin kesällä työterveystarkastastuksessa. En ole ihan mallinmitoissa, mikä on jo muutaman vuoden painanut mieltäni. Nyt kun lääkäri ja terveydenhoitaja vielä totesivat, että kolesteriarvoissani on parantamisen varaa oli johtopäätös selvä. Lääkäri patisti minut laihduttamaan.



Toisaalta siitä tuntuu olevan hiukan epäselvyyttä, kuinka paljon laihduttaminen ylipäänsä auttaa kolesteroliin, jos kerran on sukurasitetta korkeaan kolesteroliin. Siitä huolimatta minun pitäisi saada muutama kilo, tai mieluummin 10-15 kiloa painoa alas. Niin epätoivoinen en kuitenkaan ole, että edulliset laihdutusvalmisteet netistä olisivat vielä vakuuttaneet minua. Mutta saattaahan niin piankin käydä.

Sitä odotellessa yritän ihan perinteisiä laihdutuskeinoja: lisään vähän liikuntaa, vähennän päivän ruokamäärää. Ja ennenkaikkea haluan eroon suklaasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti